By Niklas Kaskeala
29.04.2025
Itämeren tila on hälyttävämpi kuin koskaan modernina aikana. Sinilevälautat valtaavat mökkirannat joka vuosi yhä varhemmin ja laajemmin, ja rannikolla koetaan historian pahin happikato – pahin 1500 vuoteen.
Mutta mikä ehkä vielä huolestuttavampaa: moni suomalainen elää yhä siinä harhassa, että emme me vaikuta Itämeren tilaan. Totuus on päinvastainen. Me olemme pilanneet erityisesti omat rannikkovetemme ihan itse.
Suomen pelloilta – erityisesti eläintuotannon rehuviljelystä – peräisin olevat ravinteet ovat suurin yksittäinen syy rannikkovesiemme rehevöitymiseen. Suomen Itämeren ravinnekuormasta noin 70 % tulee maataloudesta, ja suurin osa maatalouden päästöistä liittyy nimenomaan eläinpohjaiseen ruoantuotantoon.
Tämä näkyy suoraan myös kuluttajatasolla:
– Jokainen suomalainen aiheuttaa keskimäärin yli 1300 kiloa levää Itämereen vuodessa.
– Tästä noin 800 kiloa syntyy ruokavalion seurauksena.
– Ja ruokavalion osalta jopa kolme neljäsosaa on peräisin eläinperäisistä tuotteista: lihasta ja maitotuotteista.
Kun tähän yhtälöön lisätään ilmastonmuutos – sateiden lisääntyminen, leudot ja lumettomat talvet sekä meren lämpeneminen – on rehevöitymisen kierre valmis kiihtymään entisestään.
Siksi on täysin perusteltua sanoa: syömämme ruoka on suoraan yhteydessä siihen, miltä mökkiranta näyttää – ja tuoksuu – tulevina kesinä.
Moni kasvipohjainen brändi korostaa perustellusti ilmastovaikutuksiaan. Mutta vesistövaikutuksista puhuminen – varsinkin Itämeren ja järviemme suojelun näkökulmasta – on jäänyt lähes tyystin varjoon.
Tämä on valtava hukattu mahdollisuus. Suomessa, jossa lähes jokainen tuntee syvää rakkautta saaristoa, mökkirantoja ja järvimaisemia kohtaan, konkreettinen lupaus oman lähiympäristön pelastamisesta voisi olla voimakkain mahdollinen viesti kasvisruoan puolesta.
Kun tutkimukset osoittavat, että ihmiset ovat huomattavasti valmiimpia ympäristötekoihin silloin, kun ne liittyvät omaan lähiympäristöön, olisi järjetöntä olla hyödyntämättä tätä yhteyttä.
Ruokavalio ei ole irrallinen valinta. Se ei ole vain ”ilmastoteko” tai ”terveysvalinta”.
Se on suora syy – tai ratkaisu – sille, miltä Itämeri, saaristo ja tuhannet järvemme tulevaisuudessa näyttävät.
Kasvisruokayritykset ja kaikki vastuulliseen kulutukseen tähtäävät brändit ovat nyt historiallisessa asemassa. Ei riitä, että puhutaan ilmastosta ja ympäristöstä globaaleina ongelmina. Nyt pitää myös tehdä näkyväksi se, mitä tapahtuu suomalaisen omalla mökkirannalla – ja miten siihen voi konkreettisesti vaikuttaa.
Havahtuminen Itämeren tilaan voisi olla juuri se asia, joka viimein saa tuhannet suomalaiset muuttamaan ruokavaliotaan kestävämmäksi. Mutta ensin pitää tehdä näkyväksi se suora yhteys ruokalautasen ja vihreänä kukkivan mökkirannan välillä.
Olisiko vihdoin aika tarttua tähän mahdollisuuteen – ennen kuin uimakelpoiset kesät Itämeren rannalla jäävät vain muistoiksi?