Kestävien
brändien
ja konseptien
kehittäminen
Autamme uusien konseptien luomisessa ja tulevaisuuskestävien brändien suunnittelussa.
Tulevaisuuskestävien tuotteiden ja palveluiden lanseeraus ja myynnin kasvattaminen vaatii tuekseen vahvan brändin. Maailman muuttuessa brändien tulee kasvaa mukaan uuteen aikaan. Pelkkä markkinasta erottuminen tai asiakkaan tarpeisiin vastaaminen ei enää riitä – on huomioivat uuden paradigman mukanaan tuomat haasteet. Brändityö kanssamme voi alkaa täysin uuden konseptin luomisesta tai olemassa olevan brändin kehittämisestä.
Autamme yrityksiä luomaan tulevaisuuden menestyskonsepteja. Exploration Lab -työpajassa tiiminne tutkii uusia mahdollisuuksia ja tuo esiin hiljaista tietoa. Haastamme teidät katsomaan tulevaisuutta uuden paradigman linssien läpi ja tarkastelemaan liiketoimintaa uudesta näkökulmasta.
Edelläkävijyys edellyttää paradigman muutoksen ymmärtämistä. Oli kysymys sitten tuote-, tai markkinointikonsepteista, isot ideat syntyvät tämän hetken megatrendeistä. Otamme sidosryhmät mukaan brändin kehitykseen alusta alkaen ja varmistamme, että koko ekosysteemi tukee tuotteen menestystä. Demo Päivässä vaikuttajat auttavat validoimaan tuote-, palvelu- tai markkinointilupauksen.
Strategia, tarinankerronta ja design ovat brändinrakennuksen kulmakiviä, mutta eivät enää yksin riitä. Kuluttajat saattavat kääntää selkänsä brändille, jos sen lupaus ei ole totta. Palveluihimme kuuluvat mm. brändistrategiat, positiointi, brändin DNA, nimisuunnittelu ja brändiarkkitehtuurin luominen.
Hyvä design pysyy vaikka maailma muuttuu. Kauttamme pääsette työskentelemään Euroopan johtavien suunnittelijoiden kanssa.
TAVOITTEEMME
Tiimimme koostuu viestinnän, yritysvastuun, yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja brändäyksen huippuammattilaisista. Erityisosaamisemme liittyy näiden saumattomaan yhdistämiseen. Tunnistamme viherpesun karikot ja osaamme johtaa vaikuttavaa muutosta.
Tavoitteemme on vauhdittaa yhteiskuntien kehitystä kohti tulevaisuutta, jossa talous toimii maapallon kantokyvyn rajoissa. Jos paradigma-ajattelu on yrityksessänne vielä uutta, tulemme mielellämme pitämään herätyspuheenvuoroja ja työpajoja, joissa voimme tutkia paradigman muutoksen vaikutuksia yrityksenne liiketoimintaan yhdessä. Voimme myös auttaa teitä käynnistämään parardigman muutos -innovaatioprosessin.
Mikäli liiketoimintamallinne huomioi jo planeetan rajat ja yrityksenne kädenjäljen sen jälleenrakennuksessa, voimme hypätä suoraan viestintään ja auttaa teitä niin brändinne vahvistamisessa kuin ajatusjohtajuuden rakentamisessa ja markkinan muokkaamisessa.
Varaa meiltä maksuton tutustumispalaveri tai tilaa puheenvuoro yrityksenne tilaisuuteen!
Ota yhteyttäPALVELUMME
Helpoin tapa tutustua meihin ja paradigma-ajatteluumme on tilata meiltä herättelypuheenvuoro tai -työpaja. Olkaa yhteydessä kun kaipaatte uutta asiantuntijanäkökulmaa henkilöstö- ja asiakastilaisuuksiin, johtoryhmien vetäytymisiin tai tiimipäiville.
Tavoitteena on antaa työkalut uuden paradigman mukanaan tuomien haasteiden ymmärtämiseen ja sanoittamiseen. Autamme yritystänne siirtymään edunvalvonnasta mielipidejohtajuuteen ja ottamaan aktiivisen toimijan roolin toimintaympäristön muutoksessa. Valmennamme yritysjohtoa tarinankerronnassa, henkilöbrändäyksessä ja järjestämme mediavalmennusta.
Ota yhteyttä
Muutoksen johtaminen on viestintää. Autamme yrityksiä rakentamaan viestintää, joka tukee strategisia tavoitteita, vahvistaa organisaation suuntaa ja luo luottamusta sidosryhmien keskuudessa. Viestintämme nojaa ymmärrykseen toimintaympäristöstä, yhteiskunnallisista odotuksista ja yrityksen omasta äänestä. Meiltä saat kokonaisvaltaisen tuen viestinnän suunnitteluun ja toteutukseen – niin organisaation sisällä kuin ulospäin.
Rakennamme viestintästrategioita, jotka tukevat liiketoiminnan tavoitteita ja luovat vaikuttavuutta. Autamme tekemään oikeita viestinnällisiä valintoja, kohdentamaan sanoman oikeille yleisöille ja hyödyntämään tehokkaimpia kanavia.
Muutokset onnistuvat vain, jos henkilöstö ymmärtää ja sitoutuu yhteiseen suuntaan. Autamme selkeyttämään sisäistä viestintää niin, että se tukee muutosta, vahvistaa yrityskulttuuria ja innostaa henkilöstöä.
Vaikuttava viestintä ei ole pelkkiä faktoja – se on tarina, joka resonoi sidosryhmien keskuudessa. Autamme sanoittamaan yrityksenne tarkoituksen ja tavoitteet luottamusta herättävällä tavalla.
Rakennamme ja ylläpidämme mediasuhteita, jotta yrityksen ääni kuuluu oikeissa paikoissa. Tuemme mediaviestinnän suunnittelussa, mediahaastatteluissa, tiedotteissa ja kriisitilanteiden hallinnassa.
Luomme vaikuttavaa, monikanavaista sisältöä, joka tukee viestinnän tavoitteita. Tuotamme mielipidekirjoituksia, blogeja, some-postauksia ja muuta sisältöä, joka sitouttaa ja inspiroi kohdeyleisöjä.
Viestintä konkretisoituu usein kohtaamisissa. Suunnittelemme ja toteutamme tapahtumia, seminaareja ja tilaisuuksia, jotka tukevat yrityksen brändiä ja vaikuttavuutta.
Autamme ennakoimaan maineriskejä ja varautumaan mahdollisiin kriisitilanteisiin. Tuemme kriisitilanteiden hallinnassa, reagoinnissa, jatkuvuuden varmistamisessa ja luottamuksen palauttamisessa viestinnän keinoin.
Ota yhteyttä
Yritykset eivät voi enää vain seurata muutosta – niiden on oltava sen ajureita. Teemme yrityksistä aktiivisia yhteiskunnan muuttajia auttamalla niitä rakentamaan vahvat sidosryhmäsuhteet, vaikuttamaan päätöksentekoon ja muokkaamaan markkinoita. Suunnittelemme vaikuttamiskampanjoita, rakennamme sidosryhmä- ja päättäjäsuhteita ja varmistamme, että asiakkaidemme ääni kuuluu oikeissa foorumeissa.
Tunnistamme yrityksenne kannalta olennaiset sidosryhmät ja analysoimme heidän odotuksensa ja vaikutusvaltansa.
Rakennamme strategian ja konkreettiset toimenpiteet, joiden avulla yrityksenne voi tehokkaasti vaikuttaa päätöksentekoon ja julkiseen keskusteluun.
Autamme navigoimaan muuttuvassa sääntely-ympäristössä ja tunnistamaan liiketoimintamahdollisuuksia yhteiskunnallisista muutoksista.
Autamme yrityksiä ottamaan rohkeasti kantaa ja nousemaan oman alansa suunnannäyttäjiksi yhteiskunnallisissa kysymyksissä.
Ota yhteyttä